Artikkeli

Raamattu on sanallisesti inspiroitu ja erehtymättömän virheetön Jumalan erityinen ilmoitus

19.8.2014 12.00 | Juha Ahvio, TT

Raamattu on Jumalan erityinen kirjallinen ilmoitus. Westminsterin tunnustus vuodelta 1647 muotoilee ensimmäisen lukunsa ensimmäisessä kohdassa vanhan kristillisen ja evankelisen raamattunäkemyksen tällä tavalla, Jaakko Rusaman ja Risto Saarisen käännöksen mukaan teoksessa Saarinen, Risto, toim. Reformaation tunnustukset, STKS 2009, 183:

”Vaikka luonnon valo sekä luomakunnan ja kaitselmuksen teot todistavat Jumalan hyvyydestä, viisaudesta ja voimasta, niin että ihmiset eivät voi itseään puolustaa, ne eivät ole riittäviä antamaan sitä tietoa Jumalasta ja hänen tahdostaan, mikä on tarpeen pelastukseen. Siksi Herra näki hyväksi monta kertaa ja monella eri tavalla ilmoittaa itsensä ja julistaa tahtonsa kirkolleen. Myöhemmin tämä kaikki saatettiin kokonaan kirjoitettuun muotoon totuuden paremmaksi säilyttämiseksi ja julistamiseksi sekä kirkon perustaksi ja lohdutukseksi lihan turmelusta, Saatanan ja maailman pahuutta vastaan. Tämä muodostaa Pyhän Raamatun, joka on mitä tarpeellisin, koska Jumalan aikaisemmat tavat ilmoittaa tahtonsa kansalleen eivät enää jatku.”

Kristillinen usko lepää kristillisen Jumala-käsityksen ja siitä nousevan ilmoituskäsityksen varassa. Jumala – kolmipersoonainen Kaikkivaltias – on luonut kaiken ja haluaa ilmoittaa itsensä ja tahtonsa luomakunnalleen. Ilmoituksessaan Jumala on tehnyt itsensä persoonallisesti tunnetuksi.

Ilmoituksen alkuperä on Jumalassa, 1. Ms 17:1; 2. Ms 20:1–2. Jumala on ilmoittanut ennen kaikkea itsensä. Tämän hän on tehnyt sanoin, teoin ja käskyin. Ilmoituksen tarkoitus on, että tuntisimme Jumalan, Joh 17:3. Tästä syystä Jumalan ilmoitus on mukautettu ihmisen ymmärryskyvyn mukaiseksi.

Jumala, Luoja, on halunnut ryhtyä liittosuhteeseen luomansa ihmisen ja muun luomakunnan kanssa. Käsitys ilmoituksesta ja sen mahdollisuudesta nojaa kolmiyhteisen Jumalan persoonallisen kaikkivaltiaaseen todellisuuteen ja Jumalan kykyyn ja haluun ilmoittaa itsensä sanallisesti.

Jumala on ilmoittanut itsensä ja itseään koskevia totuuksia sekä yleisen ilmoituksen muodossa, Ps 19:1; Rm 1:19–21, että erityisen kirjallisen ilmoituksen muodossa. Nämä ilmoituksen muodot täydentävät toisiaan siten, että yleinen ilmoittaa Jumalan olemassaolotodellisuuden sinänsä sekä esimerkiksi luonnolliset luomisjärjestykset ja erityinen ilmoitus pelastavan evankeliumin.

Ihminen on Jumalan kuvaksi ja Jumalan kanssa liittosuhteeseen alkujaan erityisesti luotu persoonallisen arvokas olento. Opit luomisesta ja ilmoituksesta tarjoavat ainoat kestävät ontologiset ja episteemiset perusteet ihmisarvolle, yhteisöllisyydelle, persoonallisuudelle ja ylipäätään tiedon ja ymmärtämisen mahdollisuuksille.

Etenkin tästä syystä Ensimmäisen Mooseksen kirjan alkulukujen sekä historiallisen että teologisen sisällön oikein ymmärtäminen on luovuttamattoman tärkeää. Luotu on täysin riippuvainen Luojastaan ja hänen tahdostaan. On olemassa kaikkivaltias Luoja, joka kykenee ja haluaa ilmoittaa tahtonsa, myös sanallisesti.

Raamattu on siis kirjoitetussa muodossa oleva Jumalan erityinen ilmoitus, joka ilmoittaa Jumalan itsensä, ilmaisee Jumalan tahdon ja antaa samalla Jumalaa ja hänen tahtoaan koskevaa tietoa. Raamattu sisältää Jumalaan ja hänen tahtoonsa perustuvan totuuden. Jumala on saattanut tämän kirjalliseen muotoon, jotta totuus säilyisi paremmin, olisi paremmin julistettavissa ja voisi toimia ikään kuin perustuslain tapaan kirkon perustana, 5. Ms 17:18–20

Raamatun 66 kirjaa ovat Jumalan itsensä antaman ilmoituksen tallenne, tulkinta ja ilmaus eli tämä ilmoitus kirjallisessa muodossa. Raamattu on Jumalan omaa todistusta ja opetusta inhimillisellä kielellä, kuten vuodelta 1563 oleva Heidelbergin katekismus raamatullisesti lausuu kohdissaan 19, 21 ja 95. Raamattu ilmoittaa sekä Jumalan persoonallisesti että Jumalaa ja hänen toimintaansa koskevia tosiasioita. Raamattu on Jumalan Sana. Mitä Raamattu sanoo, Jumala sanoo.

Jumalan erityisellä ilmoituksella on historia, Heb 1:1–2. Jumala on ilmoittanut itsensä eri tavoin: teoissaan, persoonallisissa kohtaamisissa, nimessään, käskyissään ja näiden kirjallis-sanallisen tulkinnan myötä. Erityinen ilmoitus on saanut täyttymyksensä Kristuksessa ja hänen valtuuttamanaan laaditussa kirjallisessa Uudessa testamentissa, Ef 2:20; Lk 24:45–46.

Raamattu on luonteeltaan Jumalan profeetallinen ilmoitus. Mitä profeetan ja profeetallisuuden käsitteillä tarkoitetaan? Raamatun pelastushistorian aikana vaikuttaneet profeetat julistivat Jumalan tahtoa kokonaisuudessaan, sekä suullisesti että kirjallisesti. Jumala kutsui profeetat ilmoituksensa välikappaleiksi ja välittäjiksi.

Profeetat olivat ikään kuin mukana Jumalan neuvotteluissa ja julistivat tämän nojalla Jumalan sanat Jumalan kansalle parannuskehotuksena. Profeetat ymmärsivät Jumalan mielen ja kykenivät julistamaan sen sanallisesti. Tämän osoittaa 4. Ms 12:6–8. Tämän mukaisesti myös – ja ennen kaikkea – Mooses 1400-luvulla eKr. oli todellinen profeetta ja tällaisena Kristuksen edeltäjä. Kristuksen työ ja toiminta Profeetan virassaan täytti ja täydellisti koko profeetallisen ilmoituksen, 5. Ms 18:15, 18. Näin ollen sekä Mooseksen kirjoitukset että Kristuksen arvovallan takaama apostolinen Uusi testamentti lukeutuvat profeetallisiin Kirjoituksiin.

Jumaluuden kolmas persoona Pyhä Henki puhui profeetoissa ja heidän kauttaan. Siksi profeetat saattoivat julistaa: ”Näin sanoo Herra.” Profeetat olivat tietoisia siitä, että olivat Jumalan välikappaleita, Jes 61:1; Miika 3:8 ja Apt 28:25.

Habakuk 2: 2–3 ilmaisee selkeästi, millainen luonne profeetallisella julistuksella ja kirjallisuudella on. Profetia on (a) Hengen johtamaa ilmoitusta, (b) tulevien ennakointia, (c) täyttymykseltään varmaa eli luotettavaa, totuudenmukaista, erehtymätöntä ja virheetöntä sekä (d) usein kirjallisen muotoon saatettua; tässä korostuu kirjallisen Sanan ajatus. Kirjallinen muoto palvelee Jumalan ilmoituksen objektiivista säilymistä ja tähän historialliseen ilmoitukseen nojaavan myöhemmän julistuksen mahdollistumista, kuten Jer 36 osoittaa.

Profeetallinen puhe ja julistus sekä nämä kirjallisessa muodossa taltioineet kanoniset profeetalliset Kirjoitukset eli Raamatun Sana ovat Jumalan tahdon julistusta ja liiton kansalle suunnattua kehotusta ja opetusta. Tässä laajemmassa asiayhteydessä profeetallisuus pitää sisällään myös ennustavan ulottuvuuden.

Tämä kaikki on taustana sille, mitä 2. Pt 1:19–21 toteaa. Profeetallinen sana eli Raamattu on tuotu esiin sekä puhuttuna että kirjallisesti Pyhän Hengen johtamana. Siksi Raamattu on Jumalan varma ja arvovaltainen profeetallinen ilmoitus: Jh 10:35; Mt 24:35 ja Mt 26:54.

Profeetallisten kirjoitusten eli Raamatun – sekä Vanhan että Uuden testamentin – sisällöllinen keskus on Jeesus Kristus ja hänen kosmisiin mittasuhteisiin ulottuva työnsä valittujensa puolesta. Tämän osoittaa Lk 24:44 Vanhan testamentin ja Rm 16:25–27 Uuden testamentin kirjoitusten osalta. Pyhä Henki todistaa Kristukseen keskittyvän Raamatun Jumalan profeetalliseksi ilmoitukseksi, Jumalan Sanaksi, Jh 15:26.

Vanhakirkollinen ja kautta koko kristikunnan hyväksytty Nikaian uskontunnustus lausuu täysin raamatunmukaisesti: ”Uskomme Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään…joka on puhunut profeettojen kautta.”

Koska Raamattu on profeetallinen ilmoitus, Jumalan Sana, on Raamatulla ja sen sanoilla jumalallinen arvovalta. Jumala on perimmiltään koko Raamatun laatija ja kirjoittaja, vaikka samanaikaisesti on yhtä totta se, että Raamatun kirjoilla ja niiden teksteillä on historiallisesti paikallistettavissa olevat inhimilliset kirjoittajansa. Tämä on mahdollista siten, että Raamatun tekstit ovat Pyhän Hengen inspiroimia eli henkeyttämiä. Raamatun teksti on Jumalan henkeyttämisen tulos.

2. Tm 3:14–17 toteaa, että: (a) Jokainen Kirjoitus – Raamatun kirjojen teksti, pyhät kirjoitukset, Kirjoitukset – on syntynyt ”Jumalan Hengen vaikutuksesta” eli kaikki Raamatun tekstit ovat inspiroidut, pasa graphe theopneustos, (b) apostolisen uskonopin varmuus perustuu tähän, (c) viisaus ja Kristukseen perustuva uskonvanhurskaus pelastuksemme perustana nojaavat inspiroituihin Kirjoituksiin ja (d) inspiroitu Raamattu on hyödyllinen ”opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi…”

Raamatun tekstien inspiraatio on luonteeltaan verbaalista, sanallista. Kyse on sanainspiraatiosta, verbaali-inspiraatiosta. Tämän osoittavat Sak 7:9–12 ja 1 Kor 2:4–5, 7, 10–13. Koko Raamatun alkuteksti, alkuperäisten käsikirjoitusten teksti lopullisimmassa kanonisessa muodossaan, on sanallisesti inspiroitua tekstiä. Koska Raamatun alkuperäisen tekstin jäljennökset edustavat tätä inspiroitua alkutekstiä, voidaan näitäkin tekstejä käytännössä pitää inspiroituna Jumalan Sanana.

Raamatun tekstin inspiraation luonne ei ole sen paremmin mekaanista kuin osittaista eikä vain asiasisältöön ulottuvaa. Raamatun teksti on kauttaaltaan ja sanallisesti Pyhän Hengen henkeyttämää, orgaanisesti. Mitä tarkoittaa mekaanisen vastakohta eli orgaaninen, elimellinen, tässä yhteydessä? Mitä on orgaaninen inspiraatio? Hollantilainen reformoitu teologi Herman Bavinck on määritellyt sen Gereformeerde dogmatiek -teoksessaan seuraavasti:

”Pyhä Henki nosti – Raamatun kirjoittajien inhimilliset tietoisuudet tehtäväänsä varten eri tavoin kuten syntymän, kasvatuksen, luonnollisen lahjakkuuden, tutkimisen, muistin, ajattelun, elämänkokemuksen ja ilmoituksen myötä ennakolta valmisteltuaan – kirjoittamisprosessissa ja sen kautta kunkin kirjoittajan tietoisuuden pintaan juuri ne ajatukset ja sanat, kielen ja tyylin, jotka parhaiten soveltuivat tulkitsemaan jumalalliset ideat kaikenlaisista kansoista peräisin oleville kaikenlaisille ihmisille kaikkina aikoina…[Tällä tavalla] Jumalan ilmoitus on välittynyt inhimillisen historian ja elämän kautta…”

Vain Raamatun ilmoituksen ja kristinuskon mukainen kolmiyhteinen ja suvereenin kaikkivaltias Jumala kykenee vaikuttamaan tällaisen aidon inhimillisen mutta samalla täysin jumalallisesti henkeytetyn sanainspiraatioprosessin ilman mekaanista ja ihmisen persoonallisuuden ohittavaa sanelua.

Jumala vaikuttaa kaiken, mukaan lukien inhimillis-luonnolliset syy- ja seuraussuhteet. Jumala on sisällyttänyt myös aidosti vapaan ja vastuullisen eli ulkoisesti pakottamattoman inhimillisen toiminnan ennalta määrättyyn suunnitelmaansa, Ef 1:3, 11 ja Apt 4:27–28.

Raamatun tekstien sanainspiraatio edellyttää raamatullista Jumala-käsitystä ja päinvastoin. Tämän Jumala-käsityksen muuttuessa hylätään myös käsitys Raamatun sanainspiraatiosta. Raamattunäkemys ja Jumala-oppi liittyvät elimellisesti toisiinsa.

Raamatun inspiraatio on tapahtunut Pyhän Hengen ylivalvonnassa ja kaitselmuksellisesti. Suvereeni Luoja pitää yllä ja ohjaa kaikkia olioita ja kaiken tapahtumista tahtonsa mukaisia päämääriä ja lopputuloksia kohti. Tällainen ylivalvonta ja kaitselmuksellisuus ulottuu kaikkein pienimpiinkin yksityiskohtiin, Snl 16:33; Mt 10:29–30.

Jumala ei koskaan ole luopunut kaikkivaltiudestaan eikä Jumala ole rajannut itseään ihmisen omalakisuuden eikä sattuman hyväksi.

Esimerkiksi monien nykyteologien kannattama ajatus niin kutsutusta avoimesta teismistä – jonka mukaan erilaisista autonomisista mahdollisuuksista muodostuva tulevaisuus on avoin Jumalallekin – on virheellinen. Näkemys nousee 1500–1600-lukujen arminiolaisesta modernistisesta ihmiseen omalakisuutta korostaneesta järkeisteologiasta, joka on luonteeltaan humanistista ja liberaaliteologista. Ei myöskään Kristuksen aito inkarnaatio, ihmiseksi tuleminen, merkinnyt Jumalallisen kaikkivaltiuden rajoittamista, kuten niin sanottu kenosis-ajattelu on antanut ymmärtää. Kristuksen persoona ei ollut jumalallisesta luonnosta eikä sille kuuluvista ominaisuuksista tyhjennetty.

Vaikka siis Raamattu on yhtä aikaa inhimillinen ja jumalallinen kirjakokoelma, ei tämä aito inhimillisyys tee tyhjäksi yhtä aitoa jumalallisuutta, jonka ominaisuuksia ovat totuudenmukaisuus, erehtymättömyys ja virheettömyys, jopa virheeseen kykenemättömyys. Jumala on sopusoinnussa oman luontonsa kanssa, ja niin on hänen kirjallinen Sanansakin.

Kolmiyhteinen Jumala on totuus ja on ilmoittanut itsensä totuudellisesti niin persoonallisessa Sanassa eli Kristuksessa kuin kirjallisessa Sanassa, Raamatussa, Jh 8:31–32; 10:27–30 ja 14:6, 16–17, 26. Jumala ei valehtele eikä johda harhaan, 4. Ms 23:19; Tiit 1:2 ja Heb 6:18. Tämä erehtymättömyys koskee niin aineellisen luonnon, historian kuin hengen alueitakin,  Jh 5:46–47; 3:12. Raamattu ei erehdy väitteissään. Jumalan inspiroitu profeetallinen sanallinen ilmoitus on julkista ja totuudenmukaista, virheetöntä, täyttyvää, Ps 119:142, 160 ja 5. Ms 18:22.

Jumalan mielenkiinto, huolenpito, kaitselmus, ylivalvonta ja tahto kohdistuvat myös aineen, luonnon ja historian yksityiskohtiin, pienimpiinkin yksityiskohtiin. Jumalan Sanan totuudellisuus ei koske gnostilaiseen tapaan vain hengen alueen asioita, vaan myös aineen maailman, Job 37:10–12.

Kristus on kaikenlaisen viisauden ja totuudellisen tiedon takaaja, Kol 2:2–3. Vastaavasti myös Jumalan kirjallinen Sana on totuudellinen kaikessa, mitä käsittelee. Kristus itse käytti Raamatun tekstiä luottaen sen sisäiseen ja VT:n ja UT:n väliseen harmonisuuteen, ristiriidattomuuteen, totuudellisuuteen ja virheettömyyteen eli Raamatun inspiraatioon, kuten ilmenee jakeista Mt 22:29, 31–32, 41–46.

Näin on uskonut myös klassiseen kristinuskoon sitoutunut kirkko kautta aikojen. Kuten kirkkoisä Augustinus totesi:

”Olen oppinut osoittamaan sellaista kunnioitusta vain kanonisille Raamatun kirjoille. Näistä kirjoista uskon mitä varmimmin, että niiden kirjoittajat kirjoittivat tekstinsä täysin virheettömästi…”

Ja kuten vuodelta 1560 oleva Skotlantilainen tunnustus pykälässä 18 lausuu: Raamattu on kirjoitettu Jumalan Hengen innoittamana, jonka johdosta Pyhä Henki puhuu yhdenmukaisesti [harmonisesti] Raamatussa, koska Jumalan Henki on sopusoinnun Henki, joka ei voi olla itsensä kanssa ristiriidassa.

 
 
Tilaa uutiskirje!