Artikkeli

Millenaristinen odotus Jehovan todistajien liikkeessä

11.9.2014 15.00 | Pasi Turunen, TM

"Tämä on pilvinen ja synkkä päivä täällä - lampaat ovat hajallaan - 
Herra ei ole vielä tullut."
Tri Josiah Litch,
24. lokakuuta 1844, The Midnight Cry

Millenarismilla tarkoitetaan kristillisen kirkon historiassa vaikuttanutta apokalyptista odotusta, jonka mukaan Kristus tulisi jossakin määrätyssä vaiheessa takaisin maan päälle perustamaan tuhat vuotta (millennium) kestävän rauhan valtakunnan. Viitteitä tästä odotuksesta löytyy jo Ilmestyskirjasta (20:10) ja useat merkittävät kirkkoisät toisella vuosisadalla kirjoittivat aiheesta.

Tavoitteni tässä kirjoituksessa on tarkastella erästä tällaista kristilliseen apokalyptiikkaan pohjautuvaa liikettä, Jehovan todistajia, ja luoda halkileikkaus sen historiaan juuri millenaristisen odotuksen valossa.

Alussa oli apokalyptiikka

Jehovan todistajat tunnetaan kenties parhaiten juuri voimakkaasta millenaristisesta odotuksesta, joka on ollut leimallista liikkeelle kautta sen historian. Tämä ei ole sattumaa. Liikkeen syntyyn vaikutti keskeisesti sen perustajan, yhdysvaltalaisen Charles Taze Russellin (1852-1916) kiinnostus millenaristisista aikalaskelmista.

Russell joutui nuorena syvään uskonnolliseen kriisiin, joka vieraannutti hänet hänen vanhempiensa vahvasta kalvinistisesta uskonnollisuudesta. Oppi predestinaatiosta ja helvetistä, sekä epäonnistunut yritys käännyttää eräs "jumalaton", jonka vastaväitteisiin 16- vuotias Russell ei osannut vastata, saivat hänet hylkäämään kirkkojen uskontunnustukset ja epäilemään Raamattua.

Käänne tapahtui v. 1869, jolloin Russel kohtasi Jonas Wendell nimisen adventistisaarnaajan. Tämän johdolla Russellin usko Raamattuun alkoi elpyä. Hän sai vaikutteita myös muilta adventistisaarnaajilta, joista kenties kaikkein keskeisin oli Nelson H. Barbour, jonka Kristuksen paluuta koskevia aikalaskelmia käsittelevän lehden Herald of the Morning Russell sai käsiinsä tammikuussa 1876. Hän kiinnostui millenaristisista aikalaskelmista ja julkaisi lopulta yhdessä Barbourin kanssa aihetta käsittelevän kirjan.

Vuonna 1878 tapahtuneen sovitusoppia koskevan välirikon jälkeen Russell irtautui Barbourista ja alkoi lopulta heinäkuussa 1879 julkaista omaa lehteä Zion's Watch Tower and Herald of Christ's Presence. Lehden myötä Russellin millenaristiset ajatukset alkoivat saada laajempaa huomiota.

Russelliin vaikuttaneet Storrs ja Barbour olivat alun alkaen olleet molemmat mukana ns. milleristisessä liikkeessä. Uuden-Englannin baptistipastori William Miller (1782-1849) oli laskenut, että Kristus palaisi maan päälle maaliskuussa joko 1843 tai 1844. Kun mitään ei tapahtunut Miller tarkisti ja korjasi laskelmiaan ja tuli vakuuttuneeksi siitä, että oikea aika olisi 22. Lokakuuta 1844.

Mitään ei tapahtunut. Millerin seuraajat, jotka olivat joutuneet julkisen häpeän kohteeksi, sen sijaan hajaantuivat ja jakaantuivat erilaisiin ryhmiin, jotka yrittivät eri tavoin selviytyä pettymyksestä.

Eräs tapa ratkaista asia oli selittää, että Millerin aikalaskelma oli kyllä oikea, mutta siihen oli liitetty vääränlaisia odotuksia. Pian adventistien parissa kehittyikin opetus siitä, että Jeesus todella tuli 22. Lokakuuta 1844, ei tosin näkyvästi maan päälle, vaan näkymättömästi taivaalliseen pyhäkköön. Ennen lopullista maan päälle palaamista merkittäisiin Jumalan sinetillä "jäännös", 144 000 Ilmestyskirjan mukaan (Ilm. 7:4).

Miller  itse vetäytyi julkisuudesta lokakuun 1844 Suuren Pettymyksen jälkeen. Hän ei yrittänyt enää laatia uusia aikalaskelmia ja otti muutenkin etäisyyttä kehittyvän adventtiliikkeen muihin opetuksiin. Nelson Barbour sen sijaan päätyi toisenlaiseen ratkaisuun. Hän vakuuttui siitä, että Raamatun kronologian mukaan 6000 vuotta ihmisen luomisesta tulisi täyteen 1873, jolloin Kristus palaisi maan päälle ja alkaisi seitsemäs vuosituhat. Odotukset jäivät täyttymättä.

Lyhyen hämmennyksen ajan jälkeen Barbourille selvisi, että Kristuksen paluusta käytetty kreikankielinen sana paruusia voidaan ymmärtää myös "läsnäoloksi". Hän tuli siihen johtopäätökseen, että laskelmat olivat sittenkin oikeat: Kristuksen paruusia oli todellakin tapahtunut aikataulun mukaan 1874 - mutta näkymättömänä. 

Barbour ja Russell kohtasivat siis 1876. Russell oli jo aiemmin omalla tahollansa tullut siihen johtopäätökseen, että paruusia merkitsi Kristuksen näkymätöntä läsnäoloa. Nyt hän vakuuttui

siitä, että tuo läsnäolo oli alkanut 1874. Russell myös alkoi opettaa, että ennen asioiden loppuun saattamista maan päällä, Jumala kokoaisi evankeliumin kutsun kautta Kristuksen morsiamen jäsenet, joiden kokonaislukumäärä olisi 144 000.

Varhaisen adventismin vaikutusta Jehovan todistajien liikkeen millenaristisen  itseymmärryksen muodostumisessa ei ole syytä aliarvioida. Yhteys on nähtävissä myös eräissä muissa vielä nykyäänkin keskeisissä opeissa, jotka juontavat juurensa suoraan varhaiseen adventismiin. George Storrs, joka torjui ajatuksen helvetistä ja sielun kuolemattomuudesta, vaikutti voimakkaasti Russelliin.

Russellin aluksi varauksellinen suhtautumien aikalaskelmiin karisi. Ajan mittaan hän esitti yhä rohkeampia ja varmempia arvioita aikaspekulaatioidensa pohjalta. Edellä kerrottujen  vaiheiden jälkeen Jehovan todistajille niin leimallisen millenaristisen odotuksen kaikki luonteenominaiset piirteet - kiinnostus Raamatun aikalaskelmiin, oppi näkymättömästä läsnäolosta ja kaksivaiheisesta tulemuksesta sekä 144 000:sta - olivat kaikki paikallaan. Nämä käsitykset, ja niissä tapahtuvat muutokset, muodostivat sen millenaristisen käyttövoiman, jonka varassa Jehovan todistajien liike meni eteenpäin ja levisi. Russell viitoitti tien, jolta ei ollut paluuta, mutta jonka varrella Jehovan todistajat kokisivat monia "pilvisiä ja synkkiä päiviä".

Viimeisten päivien kalkyylit

Tässä yhteydessä on tarpeetonta tehdä seikkaperäistä selkoa siitä, kuinka Russell ja myöhemmät Jehovan todistajat päätyivät apokalyptisissa aikalaskelmissaan juuri tiettyihin vuosilukuihin. Muutama yleishuomio auttaa kuitenkin ymmärtämään Jehovan todistajien myöhempää pettymysten historiaa.

Russellin ajatusten taustalla oli oppi kosmisesta viikosta, jonka mukaan maailmanaika jaetaan luomisviikkoa vastaavasti seitsemään tuhatvuotisjaksoon. Tällä tavoin ihmiskunnan seitsemäs vuosituhat vastaa luomisviikon lepopäivää. Tämä näkemys perustellaan usein Raamatun viittauksilla, joissa yhden päivän sanotaan olevan Jumalan edessä kuin tuhat vuotta (Psal. 90:4; 2 Piet. 3:8). Oppi kosmisesta viikosta tunnetaan varhaiskristillisessä apokalyptiikassa, esimerkiksi Lactantiuksella.

Lopun ajan tapahtumien kannalta tärkeän viimeisen tuhatvuotisjakson alkamisajankohdan määritteleminen on tässä mallissa ratkaisevaa. Russellin mukaan seitsemäs vuosituhat alkoi Raamatun profeettakirjallisuudesta löytyvien aikaviitteiden perusteella 1874 Kristuksen näkymättömällä paluulla ja hengellisen elonkorjuuajan alkamisella. "Pakanoiden ajat" päättyisivät vuonna 1914 maailmanvaltojen hävitykseen. "Nykyisten hallitusten hallitusvalta päättyy noin 1914 loppuessa, jonka jälkeen näiden hallitusten kukistumisen täytyy tapahtua", Russell kirjoitti 1889 ilmestyneessä The Time is at Hand (Aika on lähestynyt) kirjassaan.

Yhdenkin vuoden muuttaminen aikalaskelmissa johtaisi totaaliseen sekasortoon, joka turmelisi Russellin mukaan koko kronologian. Tällainen eheys todisti sen puolesta. "Jumalan päivämääriin" ei voinut puuttua.

Russellin laskelmat herättivät suurta kiinnostusta. Vuonna 1914 mennessä työhön osallistui 5 155 henkilöä ja vuotuiseen muistonviettoon (ehtoolliseen) osallistui yli 18 000 henkeä.

Russellin tuotantoa levitettiin 68 maassa. Kirjoja oli levietty miljoonia ja trakttaatteja satoja miljoonia. Noin 2000 sanomalehteä julkaisi säännöllisesti Russellin saarnoja. Suomeen Russellin opit levisivät Ruotsin kautta vuonna 1906 pelastusarmeijalaisen Ebba Lundborgin mukana.Muutama vuosi myöhemmin Emil Österman ja Kaarlo Harteva alkoivat levittämään Russellin opetuksia. Salit täyttyivät ääriään myöten. Russellin kirjoja käännettiin suomeksi ja ensimmäinen suomalainen Vartio-Torni näki päivänvalon joulukuussa 1912.

Vuonna 1914 puhkesi ensimmäinen maailmansota. Maailma tuntui vajoavan juuri siihen kaaokseen, josta Russell oli edeltä varoittanut. Raamattu ja maailmantapahtumat tuntuivat kaikki puhuvan samaa kieltä: Loppu ja pyhien kirkastaminen taivaaseen täytyi olla lähellä.

Ensimmäinen suuri pettymys 

Odotettu loppu ei tullut 1914. Russell oli ennen tuota vuotta kirjoittanut mm. eräässä kirjassaan, että "pyhien vapautus on tapahtuva joskus ennen vuoden 1914 loppua [--] Siitä, kuinka paljon ennen vuoden 1914 loppua Kristuksen ruumiin jäsenet tulevat kirkastettavaksi, ei meillä ole aivan täsmälleen suoranaista tietoa". Kun mitään ei tapahtunut hän vaivihkaa "korjasi" kirjan myöhemmässä painoksessa tekstiä edellä mainitusta kohdasta muotoon "pyhien vapautus tapahtuu joskus vuoden 1914 loputtua [--] Siitä, kuinka paljon jälkeen vuoden 1914 loputtua Kristuksen ruumiin jäsenet tulevat kirkastettaviksi, ei meillä ole aivan täsmälleen suoranaista tietoa".

Viittauksia vuodesta 1914 poistettiin monista Russellin teoksista. Yhtäältä hän myönsi lehdissään erehdyksensä ja tiedosti kentällä koetun pettymyksen. Toisaalta Russell jatkoi spekulointia aikalaskelmien parissa ja päätyi odottamaan kaiken lopullista toteutumista vuonna 1918. Russell kuoli lokakuussa 1916 näkemättä ennustamaansa maailmanvaltojen totaalista tuhoutumista. Ainoa loppu mikä tuli oli ensimmäisen maailmansodan loppu.

Myöhemmässä millenaristisessa tulkinnassa vuosi 1914 säilytti asemansa "pakanain aikojen" päättymisen ajankohtana, vaikka se ei tuonutkaan mukanaan odotettua maailmanvaltojen ja nimikristillisen maailman totaalista hävitystä. Alettiin uskoa, että tuo vuosiluku merkitsi rajaa, jonka jälkeen hyvin pian messiaaniset odotukset täyttyisivät. Vuosiluvusta muodostui myöhemmille sukupolville liikkeen millenaristisen odotuksen kaikkein keskeisin kulmakivi, jonka merkitys säilyi aina 90-luvun puoliväliin saakka. Näihin vaiheisiin palaamme tuonnempana.

"Miljoonat, jotka nyt elävät eivät kuole koskaan" 

Russellin kuolemaa seurasi pian liikkeen sisäinen ankara valtataistelu. Liikkeen johtoon valittiin tammikuussa 1917 Joseph Franklin Rutherford (1869–1942), jota lainopillisen taustansa vuoksi myös kutsuttiin lempinimellä "tuomari Rutherford".

Kaikki eivät hyväksyneet Ruthefordin asemaa. Hän itse ei kaihtanut keinoja asemansa lujittamiseksi. Liike oli sisäisessä kriisissä. Lopulta se joutui myös ulkonaiseen kriisiin. Käynnissä ollut ensimmäinen maailmansota piti millenaristista odotusta yllä. Voimakas sodan ja sitä tukevien pappien vastainen kirjoittelu johti lopulta vastareaktioon. Kahdeksan liikkeen johtohahmoa, Rutherford mukaan lukien, vangittiin 1918 syytettynä kansankiihottamisesta ja kapinamielialan lietsomisesta. Jäljelle jäänyt liikkeen johto jatkoi The Watch Tower lehden julkaisemista, mutta muutoin liike oli sisäisten ja ulkoisten ristiriitojen vuoksi hajoamispisteessä. Heidät vapautettiin maaliskuussa 1919 takuita vastaan ja vuotta myöhemmin kaikista syytteistä luovuttiin.

Rutherford ryhtyi tarmokkaasti organisoimaan toimintaa ja kokoamaan hajalla olevaa laumaa. Sisäisissä kiistoissa Rutherfordin vastustajat oli saatu raivatuksi tieltä tammikuussa 1919 pidetyssä liikkeen johdon vuosikokouksessa, jossa Rutherford valittiin poissaolevana uudelleen järjestön presidentiksi. Ulkonaisen yhtenäisyyden palauttamisessa millenristisilla odotuksilla oli suuri merkitys. Sota ja siihen liittyvät vuosiluvut olivat auttamattomasti vanhentuneita. Tuhatvuotistoiveiden ympärillä identiteettinsä saanut liikehdintä ei voisi kauan elää tilassa, jossa millenaristiset odotukset olivat rauenneet tyhjiin.

Rutherford laukaisi liikkeelle Jehovan todistajien historiassa hyvin kuuluisan "Miljoonat" – kampanjan. Maaliskuun 21. päivänä 1920 Rutherford piti New Yorkin Hippodrome-teatterissa kuuluisan puheensa: "Miljoonat, jotka nyt elävät eivät kuole koskaan". Tapahtumasta kertovassa lehtimainoksessa oli vieläkin raflaavampi otsikko: "MAAILMAN LOPPU ON TULLUT – Miljoonat jotka nyt elävät eivät kuole koskaan". Samasta aiheesta julkaisitiin 1920 myös kirjanen. Luento sekä laajalle levinnyt kirja käänsivät ihmisten huomiot vuoteen 1925:

"Me voimme odottaa [--] luottavaisina, että 1925 tulee olemaan Aabrahamin, Iisakin, Jaakobin ja muinaisten uskollisten profeettojen [kuolleista]palaamisvuosi [--] inhimillisen täydellisyyden tilaan" Rutherford julisti. Liikkeellä oli nyt uusi eskatologinen tavoite, jota kohden kaikki julistustoiminta tähtäsi. Pyhät kirkastettaisiin ja patriarkat nousisivat kuolleista. 1925. Vaikutus oli sähköistävä. Jehovan todistajien määrä kolminkertaistui kolmessa vuodessa. Vuonna 1922 Cedar Pointissa pidettyyn yhdeksänpäiväiseen konventtiin Rutherfordin "Miljoonat" –luentoa tuli päivittäin kuuntelemaan noin 10 000 henkeä. Jehovan todistajien historiassa muistellaan innolla sitä, kuinka paikalla oli myös "niin paljon ulkopuolisia, että läsnäolijamäärä lähes kaksinkertaistui".

Myös Watch-Tower lehdissä vuoteen 1925 ladattiin suuria odotuksia. Tuon vuosiluvun nähtiin olevan vieläkin varmemmin Raamatun avulla perusteltavissa kuin 1914 oli ollut.

Jo tammikuussa 1925 Rutherford ilmeisesti alkoi aavistella, että kaikki ennustettu ei käy toteen. Hän toppuutteli tammikuun Watch-Tower lehdessä niitä "monia", jotka jostain syystä olivat "innokkaasti odottaneet", että kyseisenä vuonna Kristuksen seuraajat muutetaan taivaalliseen kirkkauteen. Lehti toteaa yllättäen: "Tämä saattaa tapahtua. Tai sitten ei." Mutta vahinko oli jo tapahtunut. Kanadassa ja Yhdysvalloissa lukuisat Jehovan todistaja maanviljelijät jättivät kevään kylvöt tekemättä ja ivasivat niitä, jotka näin lähellä loppua vielä kylvivät siementä peltoonsa. Syyskuussa Watch-Tower lehdessä lopun odotuksien sanottiinkin jo olevan peräisin itse saatanasta!

Jehovan todistajien omassa historiankirjoituksessa todetaan kävijämäärien pudonneen jyrkästi joissakin Ranskan ja Saksan seurakunnissa. Tällainen selitettiin kuitenkin hengellisenä seulontana, jossa "akanat" lentävät tuulen mukana todellisen "vehnän" jäädessä jäljelle. Myös vuoden 1926 jälkeen ns. muistonviettoon (ehtoolliseen) osallistuneiden Jehovan todistajien määrä laski jyrkästi parissa vuodessa. James Penton mainitsee vuonna 1975 itävallassa pidetystä julkisesta puheesta, jossa sittemmin järjestön johtajaksi noussut Frederick Franz kertoi Rutherfordin jälkikäteen todenneen, että "hän teki itsestään aasin vuoden 1925 kysymyksessä".

Pettymyksestä ja epäonnistumisesta huolimatta Rutherford hyödynsi millenaristista odotusta edelleen. Miljoonat -kirjasesta otettiin uusi painos. Siinä viittaukset vuoteen 1925 oli poistettu ja vuosiluku korvattu sanalla "pian".

Tähän pettymyksen jälkeiseen odotuksen aikaan liittyy myös eräs Jehovan todistajien millenaristisen historian eriskummallisin projekti - Beet Sarim eli Ruhtinasten talo.

San Diego - tuhatvuotisen valtakunnan hallinnon keskus?

Rutherford oli vankilassa ollessaan sairastunut keuhkokuumeeseen. Lääkäri oli kehottanut häntä terveyssyistä viettämään mahdollisimman paljon aikaa Kalifornian lämpimässä ilmastossa. Vuonna 1929 järjestö alkoi rakentaa San Diegoon huvilaa, josta tuli Rutherfordin talviasunto. Huvilan rakentamiselle löydettiin teologinen perustelu: Sen oli määrä toimia näkyvänä todisteena siitä, että maan päällä on ihmisiä, jotka uskovat Jumalan hyvin pian herättävän vanhan liiton pyhät kuolleista ja ottavan haltuunsa maan näkyväiset asiat. Kristus herättäisi, kenties muutaman vuoden tai peräti vain muutamien kuukausien kuluttua, Aabrahamin, Iisakin, Jaakobin ja Daavidin kuolleista hallitsemaan maan päällistä tuhatvuotista valtakuntaa. He muuttaisivat tietenkin San Diegoon.

Jehovan todistajien historia kertoo, että huvila luovutettiin Rutherfordille, mutta unohtaa sopivasti mainita, että alkuperäisessä saantokirjassa Rutherford mainitaan ainoastaan omaisuuden väliaikaisena haltijana. Asiakirjan mukaan loistohuvila kuului viime kädessä dokumentissa mainituille vanhan liiton pyhille, jotka saisivat sen haltuunsa pian tapahtuvan ylösnousemuksen jälkeen. San Diego Sun sanomalehti kertoi tammikuussa 1931, kuinka kerran eräs nuhruinen kulkuri marssi Rutherfordin luo huvilalle ja tokaisi seuraavaan tapaan: "Heippa tuomari, mä oon Daavid!". Rutherford ajoi hänet pois, koska mies ei kuulemma lainkaan näyttänyt Daavidilta.

Huvila myytiin lopulta vuonna 1948 "täysin palvelleena" ja koska sen ylläpito pelkkänä muistomerkkinä tuli liian kalliiksi. Ehkä se myös ikävällä tavalla muistutti millenaristisesta pettymyksestä.

Rutherfordin hoitaessa San Diegon huvilalla keuhkokuumettaan, kahta kuusitoista sylinteristä Cadillaciaan sekä alati pahenevaa alkoholiongelmaansa alkoi millenaristinen odotus jälleen viritä Jehovan todistajien parissa. Toinen maailmansota syttyi ja Harmagedonin arveltiin The Wathc-Tower -lehden mukaan olevan aivan oven edessä. Lopun läheisyydestä kertova Miljoonat -kirjanen ja Beet-Sarim näkyvänä muistutuksena uskosta lopun läheisyyteen yhdistyivät Jehovan todistajien mielissä maailmanpoliittisiin suurtapahtumiin kuin yhdeksi suureksi todistusten ketjuksi. Rutherford kuitenkin kuoli tammikuussa 1942 ennättämättä nähdä käynnissä olevan sodan lopputulosta, joka ei suinkaan vastannut hänen eikä lukuisten Jehovan todistajien millenaristisia odotuksia.

Vuosi 1975 Jumalan aikatauluissa? 

Hiukan ennen sotaa alkanut Jehovan todistajien jäsenmäärän kasvu jatkui vahvana halki 40- luvun aina 50-luvun alkupuolelle saakka, jolloin kasvuvauhti jälleen hidastui noin kymmenen vuoden ajan. Kasvua toki tapahtui koko ajan. Mutta suhteessa hitaammin kuin aikaisempina vuosina. Järjestön johtoon vuonna 1942 noussut Nathan Homer Knorr (1905–1976) teki 50- luvun loppuun mennessä useita merkittäviä uudistuksia järjestön toiminnan tehostamiseksi.

Se, että 50-luvun alun dramaattisen nopea kasvu hidastui seuraavat kymmenen vuotta. Se koettiin kasvua Jumalan suosion merkkinä pitävässä järjestössä masentavana tosiasiana.

Vuonna 1966 järjestö julkaisi kirjasen Life Everlasting in Freedom of Sons of God. Siinä ensimmäistä kertaa herätettiin esiin mahdollisuus ihmiskunnan 6000 vuotta kestäneen historian päättymisestä ja millenaristisen tuhatvuotiskauden alkamisesta vuonna 1975. Kolme vuotta aikaisemmin lausuttu varoitus siitä, että "raamatullista ajanlaskua ei kannata käyttää teorioitten muodostamiseen aikamääristä, jotka ovat ajan virrassa vasta tulossa" jäi nyt unohduksiin seuraavankaltaisten vakuutteluiden tieltä:

"Tämän luotettavan Raamatun ajanlaskun mukaan kuusituhatta vuotta ihmisen luomisesta päättyy vuonna 1975 ja ihmiskunnan historian seitsemäs tuhannen vuoden ajanjakso alkaa syksyllä 1975 [--] Miten sopivaa olisikaan Jehova Jumalan tehdä tämä tuleva seitsemäs tuhatvuotisjakso levon ja vapautuksen sapattikaudeksi [−] Se olisi mitä ajankohtaisinta ihmiskunnalle. Se olisi myös mitä sopivinta Jumalan taholta."

Vuonna 1968 ilmestynyt Herätkää! -lehti oli tärkeä 1970-luvun millenarististen odotusten kannalta. Lehdessä pohdittiin paljon sitä miksi aikaisemmat sukupolvet olivat epäonnistuneet aikalaskelmissaan. Yllättäen lehti toteaa aikaisempien yrittäjien sortuneen vääriin ennusteluihin, koska heillä ei ollut "riittäviä todisteita Raamatun ennustusten täyttymisestä". Heiltä myös puuttui todistus siitä, että Jumala käytti heitä. Nyt, lehti sanoo, järjestöllä on  kaikki vaadittavat todisteet. Useamman sivun verran selvitellään kuinka kaikki maailmantapahtumat vuodesta 1914 lähtien, jolloin Jehovan todistajien käsityksen mukaan astuttiin "viimeisiin päiviin", puhuvat samaa kieltä ja osoittavat samaan suuntaan. Kaiken tämän jälkeen lehti esittää "ratkaisevan" kysymyksen: "Onko Jumalan aikataulussa mitään vihjettä siitä, miten pian tämä asianjärjestys päättyy? Voimmeko tietää, kuinka monta vuotta tällä väkivaltaisella asianjärjestyksellä on vielä aikaa?"

Välittömästi näiden kysymysten jälkeen tulee suuri vihjaileva otsikko, joka aloittaa seuraavan artikkelikokonaisuuden: "MITÄ 1970-LUKU TUO TUOLLESSAAN?". Juttu alkaa heti perään viittauksella viimeisiin päiviin, joista jo on kulunut 54 vuotta (vuodesta 1914 vuoteen 1968) ja toteaa: "Se merkitsee, että Jumala tuhoaa tämän ihmiskuntaa hallitsevan turmeltuneen järjestelmän vain muutaman vuoden kuluttua" (kursivointi minun). Seuraavilla riveillä ja sivuilla lehti vakuutteli lukijoitaan siitä miten varmasta asiasta oli kysymys.

Uuden eskatologisen rajaviivan asettamisella oli jälleen kerran sähköistävä vaikutus. Ihmiset antautuivat innolla käännytystyöhön. Suomessa julkaistussa, jäsenistölle tarkoitetussa uutiskirjeessä Valtakunnan Palvelus iloittiin kesäkuussa 1974 kuinka järjestön suomalaisessa toiminnassa joka kuukausi oli tienraivaajien määrissä saavutettu uusi huippu. Kesäkuuhun 1974 mennessä "vakituisia ja erikoistienraivaajia" oli 32 prosenttia enemmän, kuin huhtikuussa 1973. "Olemme kuulleet veljistä, jotka ovat myyneet kotinsa ja omaisuuttaan ja jotka suunnittelevat käyttävänsä jäljellä olevan aikansa tässä vanhassa järjestelmässä tienraivauspalvelukseen. Tämä on varmasti erinomainen tapa käyttää lyhyt jäljellä oleva aika ennen jumalattoman maailman loppua" uutiskirje kannustaa.

Toiminnan maailmanlaajuinen kasvu vuosien 1972–1975 välillä oli Jehovan todistajien omankin historian mukaan "huomiota herättävää". Yli 750 000 uutta jäsentä kastettiin tuona aikana. Pentonin mukaan liikkeen parissa koettiin samaa hurmiota, kuin 1920- ja 1950-lukujen alussa.

Jälleen kerran millenaristinen maaliviiva oli määritelty ja se muodosti merkittävän piristysruiskeen Jehovan todistajien kansainvälisessä toiminnassa. Kansainvälisesti merkittävät maailmanpoliittiset kriisit, kuten 1970-luvulla Yhdysvaltoja koetellut öljykriisi, vahvistivat psykologisella tasolla Jehovan todistajien vakaumusta apokalyptisten lopputapahtumien läheisyydestä.

Vaikka Jehovan todistajien omassa historian kerronnassa pyritään jossain määrin vähättelemään vuoden 1975 mukanaan tuomaa pettymystä. Sen merkitys ja kriisiluonteisuus näkyy kuitenkin mm. siinä, että jäsenmäärän kasvuvauhti hidastui dramaattisesti pettymystä seuraavina vuosina. Ensimmäistä kertaa järjestön historiassa vuosina 1977 ja -78 liikkeestä lopulta erosi, tai toiminnasta muutoin jäi pois enemmän väkeä kuin siihen tuli mukaan.

Nämä "negatiivisen kasvun" vuodet eivät erotu selkeästi Jehovan todistajien omassa historiankerronnassa, jossa halutaan korostaa työn eteenpäin menevää luonnetta, ja jossa kasvukäyrien tarkastelujaksot ovat tarkoituksella sen verran pitkiä, että tällaisiin seikkoihin ei helposti kiinnitä huomiota. Jehovan todistajien vuosikirjat 1970-luvun loppupuoliskolta, joissa kasvumäärät kerrotaan vuosikohtaisesti paljastavat kuitenkin kylmät tosiasiat.

Vuosi 1975 opetti ilmeisesti lopulta myös sen, että liike ei enää ole asettanut tulevaisuuteen tähtääviä millenaristisia vuosilukuja, eikä muutenkaan ole spekuloinut kosmisen viikon täyttymisellä. Vuodesta 1975 eteenpäin järjestön ainoa millenaristinen ankkuriköysi on ollut kiinni menneisyydessä - vuoden 1914 merkityksessä.

Sukupolven mitta

Chares Taze Russell oli alunperin opettanut, että Jeesuksen näkymätön paluu oli tapahtunut vuonna 1874 ja vuosi 1914 oli merkinnyt viimeisten päivien ja "pakanain aikojen" päättymistä. Hyvin pian hän itsekin muutti käsitystään ja alkoi opettamaan, että vuosi 1914 merkitsi pikemminkin viimeisten päivien alkua, jonka jälkeen hyvin pian koittaisi Kristuksen maan päällinen hallituskausi. Rutherford muutti näitä tulkintoja vuonna 1925 siten, että 1914 säilytti merkityksensä "pakanain aikojen" päättymisenä, mutta myös Jeesuksen näkymättömän läsnäolon alkamisena, jolloin Jeesuksen messiaaninen valtakunta taivaassa sai alkunsa. Vuosi 1874 jäi näin ollen pois käytöstä kronologisesti merkittävänä vuotena. Vuosi 1914 on ollut yksi Jehovan todistajien historian sitkeimmistä vuosiluvuista aina 1990-luvun puoliväliin saakka. Kosmisen viikon menetettyä merkityksensä ja aiheutettuaan pettymyksen toisensa jälkeen vuodesta 1914 tuli uusi millenaristista odotusta määrittelevä vuosiluku.

Jehovan todistajien omassa teologiassa viimeiset päivät alkoivat vuonna 1914, joka muodostaa lähtölaukauksen sen sukupolven tunnistamiselle, josta Jeesus puhui Matteuksen evankeliumin luvussa 24 jakeesa 34:

"Tämä sukupolvi ei missään tapauksessa katoa, ennen kuin kaikki nämä [viimeisten päivien merkit] tapahtuvat" (Uuden maailman käännöksen mukaan). Pitkään vallalla olleen käsityksen mukaan "jotkut silloin [1914] elossa olleesta sukupolvesta tulevat myös näkemään nykyisen asiainjärjestelmän täydellisen lopun 'suuressa ahdistuksessa'".

Vuoden 1914 "alkaessa elossa ollut 'sukupolvi' on nyt hyvin iäkäs. Jäljellä olevan ajan täytyy olla hyvin lyhyt", todetaan vuonna 1985 ilmestyneessä Jehovan todistajien oman teologian yleisesityksessä.

Vuoden 1914 historiallis-profeetallista merkitystä perustellaan mm. pyrkimällä osoittamaan, kuinka tuosta hetkestä eteenpäin maailmassa on koettu enemmän nälänhätää, maanjäristyksiä, ahdinkoja, sotia ja poliittisia levottomuuksia kuin milloinkaan sitä ennen. Näin kyseinen vuosi liitettynä Jeesuksen sanoihin on koettu apokalyptisesti hyvin merkitykselliseksi.

Vuoden 1975 jälkeistä millenaristista odotusta on Jehovan todistajien parissa hallinnut ajatus "sukupolven" mitasta. Ei liene liioiteltua sanoa vuoden 1914 olleen pitkään Jehovan todistajien itseymmärryksen kannalta kaikkein keskeisin vuosiluku, jonka varaan liikkeen millenaristinen itseymmärrys on rakentunut.

Kuitenkin 1990-luvulle tultaessa järjestö viimein itsekin havahtui siihen, että tilanne alkoi muodostua kestämättömäksi ja dogmaattinen pitäytyminen mainitussa käsityksessä johtaisi jälleen uuteen dramaattiseen pettymykseen. Kun niiden joukko, jotka olivat syntyneet viimeistään vuonna 1914, alkoi käydä yhä harvalukuisemmaksi eivätkä millenaristiset odotteet vielä olleet täyttyneet päädyttiin liikkeen kannalta dramaattiseen ratkaisuun: Vartiotorni-lehdessä 1. Marraskuuta 1995 järjestö hylkäsi opin "viimeisen sukupolven" ankkuroimisesta tiettyyn vuosilukuun:

 "Koska Jehovan todistajat ovat innokkaita näkemään tämän pahan järjestelmän lopun, he ovat toisinaan rakennelleet teorioita ajasta, jolloin 'suuri ahdistus' puhkeaisi ja jopa liittäneet tämän laskelmiin siitä, mikä on sukupolven elinaika vuodesta 1914 lähtien. Voimme kuitenkin 'tuottaa viisaan sydämen' siten, ettemme pohdi, kuinka monta vuotta tai päivää muodostaa sukupolven [−] Voimmeko näin ollen voittaa mitään odottamalla joitakin ajankohtia tai rakentelemalla 'sukupolven' kirjaimellista elinaikaa koskevia teorioita? Varmasti emme!"

Siitä lähtien viimeinen sukupolvi ymmärrettiin epämääräisemmin sukupolveksi, joka on elossa kaikkien Jeesuksen Matteuksen evankeliumin luvussa 24 mainittujen merkkien toteutuessa. 

Oliko tällä merkittävällä oppimuutoksella ollut mitään vaikutusta? Tilastot osoittavat 90-luvun jälkipuoliskolta vuoteen 2003 Jehovan todistajien jäsenmäärän edelleen kasvaneen. Merkittävä seikka on kuitenkin se, että useissa maissa kasvuvauhti on voimakkaasti hiipunut tai kääntynyt paikoin negatiiviseksi. Norja, Tanska, Suomi ja Ruotsi ovat kaikki maita - Pohjoismaita mainitakseni - joissa vuoden 1995 jälkeen kasvuvauhti on jatkuvasti hidastunut. Uutiset eri puolilta maailmaa kertovat Jehovan todistajien järjestön olevan sisäisissä kriiseissä: valtakunnansaleja suljetaan, toimintoja ulkoistetaan, kriisikokouksia toiminnan tehostamiseksi pidetään jne.

Vartiotorni -seura kuitenkin palasi takaisin vuoden 1914 sukupolvea koskevaa oppiinsa muutaman vuoden kuluttua. Paluu osoittaa ns. sukupolviopin suuren merkityksen Jehovan todistajien liikkeen identiteetille. 

Loppuajatuksia ja yhteenvetoa 

Lethbridgen yliopiston historian ja uskontotutkimuksen professori James Penton toteaa kirjassaan Apocalypse Delayed, että Jehovan todistajien uskonnollisuus osoittaa mikä valtava voimavara kätkeytyy millenaristisiin ajatuksiin. Missään muussa liikkeessä tämä ei näy yhtä selkeästi. Samalla se osoittaa kuinka miljoonat ihmiset ovat valmiita seuraamaan profeetallisia auktoriteetteja huolimatta näiden lukuisista epäonnistuneista lopun ajan ennustuksista.

Jehovan todistajien tapauksessa syy tällaiseen "pitkämielisyyteen" löytynee osittain järjestön muista opetuksista, joissa korostetaan järjestön ainoalaatuista asemaa Jumalan puhetorvena. Taustalla on myös liikkeen voimakas keskusjohtoisuus ja autoritäärisyys, jossa itsenäiseen kriittiseen ajatteluun suhtaudutaan kielteisesti.

Vaikka Jehovan todistajien liikkeen kasvulle voidaan toki löytää muitakin vaikuttavia tekijöitä, on millenaristinen odotus ollut hyvin keskeisenä osana vaikuttamassa tähän menestykseen.

Eskatologisen tavoitteen asettaminen on saanut aikaan jäsenmäärän kasvua ja aktivoinut jäsenistöä entistä ahkerampaan työhön. Pettymys millenarististen toiveiden suhteen on sekin heijastunut toimintaa lamauttavalla tavalla. Pettymyksistä on päästy ylitse asettamalla uusi eskatologinen tavoite.

Tutustu verkkokaupassa

Pasi Turusen opetuspuheita Jehovan todistajien liikkeestä ja heidän opistaan löydät Kuvan ja Sanan verkkokaupasta TÄSTÄ LINKISTÄ

 

 

Jehovan todistajille on myös ollut ominaista jatkuva jännitteisyys ympäröivään maailmaan, josta erottautumista on pidetty tärkeänä lopun lähestyessä: kristikunnan kirkkolaitosten rappion arvosteleminen ja huomion kiinnittäminen maailman poliittisten järjestelmien kykenemättömyyteen korjata vallitsevia oloja samalla kun on korostettu miten Jumalan suosio lepää oman yhteisön yllä ja vain sen piirissä koetaan uusi parempi aika. Tällainen ympäröivästä maailmasta vetäytyvä me / he vastakkaisuus on ominaista vahvasti millenaristisille liikkeille alkaen vaikkapa toisen vuosisadan montanolaisista, jotka odottivat uuden Jerusalemin laskeutumista maan päälle omana elinaikanaan ja vetäytyivät kristillisen kirkon valtavirrasta arvostellen sen liian löyhää moraalia.

Jehovan todistajien millenarismin yleisluonne on aina ollut pasifistinen: suuri ahdistus, Harmagedonin taistelu ja paratiisiajan alkaminen toteutuvat Jumalan tekona. Turvautuminen poliittisiin tai voimakeinoihin tuhatvuotisen valtakunnan toteuttamiseksi maan päällä, kuten esimerkiksi Thomas Müntzerin johtamassa talonpoikaiskapinassa reformaation aikana, on aina ollut vastoin Jehovan todistajien dogmaa.

Millenaristiset odotukset myös kytkeytyvät ympäröivän maailman tapahtumiin, jotka tulkitaan vallitsevan eskatologisen viitekehyksen ja siihen olennaisesti liitetyn ajankohdan valossa. Näin ne luovat yhdessä tunnun ajankohdan ylihistoriallisesta merkityksestä: Voi olla, että "viimeisten päivien" vuosiluku 1914 olisi nopeammin vaihtunut joksikin toiseksi, ellei ensimmäinen maailmansota olisi niin sopivasti sattunut yksiin Russellin vuosikymmeniä aikaisemmin tekemiin lopun ajan laskuihin.

 

------------------------------------

Lähteitä: 

Penton, M. James
1985    Apocalypse Delayed. The Story of Jehovah's Witnesses. Toronto: University of Toronto Press

Martin, Walter
1992    The Kingdom of the Cults. 46th printing. USA: Bethany House Publishers

Jehovan todistajien julkaisemia painettuja läheitä:

Iankaikkinen elämä Jumalan lasten vapaudessa. Tikkurila: Jehovan todistajien kirjapaino 1967

Jehovan todistajat. Jumalan valtakunnan julistajia. Vantaa: Jehovan todistajat 1993

Jehovan todistajien vuosikirjat 1971–1980

Puhu perustellen käyttämällä Raamattua. Vantaa: Jehovan todistajat 1985, 1994

The Watch-Tower ja Vartitorni -lehden artikkeleita, joiden alkuperäiskappaleet Jehovan todistajien Tikkurilan haaratoimiston kirjastossa. Valokopiot artikkeleista kirjoittajalla: Zion's Watch Tower, July 15, 1894; The Watch-Tower, April 1st, 1923; The Watch-Tower, January 1st, 1925; The Watch-Tower, September 1925; Vartiotorni 1.11.1995.

 

 
 
Tilaa uutiskirje!