Artikkeli

Jean Calvinin ja kalvinismin oleellinen vaikutus länsimaisen kulttuurin kehitykseen

19.8.2014 13.00 | Juha Ahvio, TT

Kristinusko on vaikuttanut ratkaisevasti länsimaiseen kulttuuriin. Länsimaisen kulttuurin ydin muodostuu indogermaanisten eurooppalaisten kansojen perinteistä, joita on erityisellä tavalla muokannut Ateenasta ja Jerusalemista peräisin oleva hengensivistys. Tämän sivistyksen selkärankana on ollut luottamus kolmiyhteisen Jumalan yleiseen luonnolliseen ilmoitukseen, luonnolliseen lakiin ja Jumalan vanha- ja uusitestamentilliseen erityiseen ilmoitukseen, Jumalan Sanaan, Raamattuun. Tätä uskoa ja siitä kumpuavaa sivistystä kristillinen kirkko on elävästi vaalinut läpi vuosisatojen.

Kuten yhteiskuntahistoriallinen tutkimus on osoittanut, roomalaiskatolisella kirkolla oli jo varhaiskeskiajalta alkaen oleellinen vaikutus länsimaiselle kulttuurille omintakeisten piirteiden muodostumiseen. Esimerkiksi Rodney Stark ja Thomas E. Woods katsovat teoksissaan The Victory of Reason: How Christianity Led to Freedom, Capitalism, and Western Success (Random House 2006), For the Glory of God: How Monotheism Led to Reformations, Science, Witch-hunts, and the End of Slavery (Princeton University Press 2004) ja How the Catholic Church Built Western Civilization (Regnery 2005), että kirkko edisti Jumalan olemassaoloon perustuvaa järkiperäistä ajattelua, tieteellis-teknologista asennoitumista, yksilön arvon ja vapauden tunnustamista sekä vapaan talousjärjestelmän muodostumista ja sen pohjalta syntyvää aineellista vaurastumista.

Kristillisen luomisuskon nojalla aineellista luomakuntaa pidettiin olemukseltaan hyvänä syntiinlankeemuksesta huolimatta ja yksityistä omaisuutta pidettiin arvossa, ei gnostilaisittain pahana. Kristillinen moraalikäsitys ja realistisesti perisyntiopin valossa ymmärretty myönteinen usko tulevaisuuteen kannustivat ahkeraan työntekoon, pääoman sijoittamiseen, kekseliäisyyteen, hallitusvallan rajoittamispyrkimyksiin ja epäluuloisuuteen yhteiskunnallisia haaveiluhankkeita kohtaan.

Luonnollisen lain korostaminen ja Jumalan luomisjärjestysten arvostaminen oli keskiaikaisen roomalaiskatolisen yhteiskunta-ajattelun kanssa yhtäpitävästi tyypillisistä myös uuden ajan alussa muotoutuneelle luterilaiselle ja kalvinilaiselle protestanttiselle uskonpuhdistusajattelulle.

Mistä evankelisessa uskonpuhdistuksessa oli teologisesti ja etenkin pelastusopillisesti kysymys, selviää 7.6.2010 päivätystä kirjoituksestani Luterilainen teologia reformoidusta näkökulmasta http://www.teologia.fi/artikkelit/kristinuskon-historia/566-luterilainen-teologia-reformoidusta-naekoekulmasta sekä Uskonpuhdistus on yhä ajankohtainen -blogikirjoituksestani 28.10.2012 http://www.patmos.fi/blogi/?entityId=449.           

Geneven ranskalaisen uskonpuhdistajan Jean Calvinin (1509–1564) ajattelulla ja toiminnalla on ollut keskeinen vaikutus länsimaiden teologiseen, kulttuurilliseen, taloudelliseen ja poliittiseen kehitykseen uuden ajan alusta alkaen. Kalvinismi eli reformoitu perinne on muodostanut kokonaisvaltaisen kulttuurillisen maailmankatsomuksen, jonka ulottuvuuksia David W. Hall käsittelee kattavasti teoksissaan Calvin in the Public Square: Liberal Democracies, Rights, and Civil Liberties (P & R Publishing 2009), Calvin and Commerce: The Transforming Power of Calvinism in Market Economics (P & R Publishing 2009) ja Calvin and Culture: Exploring a Worldview (P & R Publishing 2010).

Calvinin teologinen merkitys perustuu siihen, että hän on protestanttisuuden vaikutusvaltaisin ajattelija. Toisen sukupolven uskonpuhdistajana Calvin oli Martin Lutherin (1483–1546) ”manttelinperijä”. Lutherin ja muiden varhaisten reformaattoreiden tuoreesti uudelleen löytämät evankeliset uskontotuudet säilyivät ja niiden vaikutus muodostui maailmanlaajuiseksi Calvinin ja kansainvälisen kalvinismin eli reformoidun teologian ja kirkollisuuden myötä. Calvinin vahva kirkkopolitiikka ja vertaansa vailla oleva systemaattisteologinen ja raamatunselityksellinen työ takasivat evankelisen uskon säilymisen roomalaiskatolisen vastareformaation ja reformaation vasemman siiven radikaalien lahkoliikkeiden paineesta huolimatta.

Teologisesti Calvin oli konservatiivi. Hän halusi palauttaa kirkon uskon johdonmukaisesti vanhakirkollisille juurilleen, Raamatun ja kirkkoisä Augustinuksen (354–430) perisyntiopin ja armonteologian mukaiseksi. Calvinin ja kalvinistisen teologian mukaan armollisen pyhä ja kaikkivaltias kolmiyhteinen Jumala on suvereenin tahtonsa nojalla ja oman kunniansa kirkastamiseksi luonut luomakunnan ja ihmisen. Ihminen on hyväksi luotu mutta sittemmin syntiin langennut olento, joka pelastuu vain Jumalan armosta ja Jumalan lahjoittaman uskon kautta, lain ja evankeliumin eroa korostavan ristinteologisen augustinolaisuuden mukaisesti.

Raamattu on Jumalan erehtymättömän virheetön erityinen ilmoitus, jonka sisällön punainen lanka on Kristus ja hänen Välittäjän työhönsä Profeettana, Pappina ja Kuninkaana perustuva Kristuksen ja Isän valittujen välille solmittu armonliitto. Kristuksen täydellisesti suoritetun lunastustyön hedelmät lahjoittaa uskoville Pyhä Henki armonvälineiden eli Sanan ja sakramenttien – kasteen ja ehtoollisen, armonliiton merkkien ja sinettien – välityksellä. Tällöin Kristuksen vieraan vanhurskauden ansiot luetaan uskovan hyväksi. Evankelisen Sanan saarnaamisen välityksellä Pyhä Henki kokoaa armonliiton yhteyteen kaikista kansoista peräisin olevista kaikista valituista koostuvan kristillisen kirkon ja varjelee ja pyhittää sen Isän tahdon mukaisesti.      

Kulttuurillisesti Calvinin ajattelu on edistänyt ranskan kielen kehitystä, kansansivistystä ja luonnontiedettä. Hänen mukaansa Raamatun lukeminen ja jumaluusopillisista asioista selvillä olo kuuluvat myös maallikoiden arkielämään, ei vain teologeille. Siksi Calvin kirjoitti merkittävimmät teoksensa äidinkielellään muokaten näin ranskan sivistyskieleksi.

Calvin panosti korkeatasoisen julkisen koululaitoksen, lukutaidon ja Geneven akatemian kehittämiseen sekä suhtautui myönteisesti oman aikansa uusimpaan tekniikkaan kuten kirjapainoteknologiaan ja sen soveltamiseen kristillisen uskon palveluksessa. Calvin korosti Jumalan ihmiselle antaman kulttuurillisen tehtävän merkitystä, joka on säilynyt syntiinlankeemuksesta huolimatta.

Vahvan luomis- ja kaitselmususkon pohjalta Calvin piti luomakuntaa hyvänä ja Jumalan kunniaa kirkastavana. Tästä syystä Calvin tuki luonnontieteellistä tutkimusta, etenkin tähti- ja lääketiedettä. Kalvinistisen käsityksen mukaan luomakunta on säännönmukainen, harmoninen ja tarkoitushakuinen. Jumalan persoonallinen tahto ja kaikkivaltias kaitselmus ohjaavat luomakunnan pienimpiäkin yksityiskohtia. Yleinen ja erityinen ilmoitus sopivat siten yhteen ja täydentävät toisiaan. Modernin luonnontieteen syntyyn vaikuttivat ratkaisevasti tutkijat, jotka olivat sisäistäneet kalvinistisen luomisuskon. Myytti Kopernikusta (1473–1543) vastustaneesta Geneven fundamentalistidiktaattorista on täysin epähistoriallinen.

Epähistoriallinen on myös sosiologian klassikon Max Weberin (1864–1920) kalvinismi ja kapitalismi -teesin kansanomainen tulkinta. Calvin ei katsonut maallisesta menestyksestä voitavan päätellä armon tilaa. Kalvinistinen ennaltamääräämisoppi johtaa Kristuksessa ilmoitettujen armonlupausten turviin, ei epätoivoiseen tekojen vanhurskauteen. Calvin seuraajineen arvosti työntekoa kutsumuksena, Jumalan kunniaksi ja lähimmäisen parhaaksi. Calvinin näkökulmasta työ ei koskaan voi olla itsetarkoitus eikä liioin pelastumisen väline.

Calvin kannatti vapaata markkinataloutta, mutta kaupankäynnin tuli tapahtua Jumalan asettamista luonnollisen lain ja sen sisällön kanssa yhtäpitävän kymmenen käskyn moraalilain eettisistä lähtökohdista, lähimmäisen ja oman yhteisön parhaaksi. Kalvinistinen yksilö on aina elimellinen osa luonnollista yhteisöään. Älä varasta -käskyä Institutio -teoksessaan selittäessään Calvin tuomitsee liiallisen koronkiskonnan, itsetarkoituksellisen rikastumispyrkimyksen sekä moraalittoman muista hyötymisen. Yksityisomistus on kuitenkin yhteiskunnan perustus ja menestyksellistä kauppaa tulee käydä vapailla markkinoilla. Mutta liikemieskin on velvollinen välttämään ahneutta ja pysymään oikeudenmukaisuudessa ja kohtuudessa.

Calvin korosti diakonisen sosiaaliavun ja vapaaehtoisen hyväntekeväisyyden yhteisöllisiä velvoitteita niitä kohtaan, jotka olivat todellisessa tarpeessa. Kaikki elämänalueet eivät ole kaupallisia. Calvin ei ollut pelkistetyn autonomista yksilönvapaus- eikä hyötyetiikkaa kannattava libertaristi, vaan yksilön sosiaalisten siteiden merkitystä korostava ja velvollisuusetiikkaa kannattava konservatiivi. Jumalallinen kaitselmus on se ”näkymätön käsi”, joka synnyttää taloudellis-yhteiskunnallisen ”spontaanin järjestyksen”.

Tämän ajatuksen pohjalta 1700-luvun maltillista skottivalistusta edustaneet ja skotlantilaisen presbyteerisen kirkollisuuden piirissä maailmankatsomukselliset vaikutteensa omaksuneet moraalifilosofit ja talousajattelijat kuten Adam Smith (1723–1790) pyrkivät muotoilemaan klassista taloustiedettä. Kalvinistinen teologia on määritellyt ne Jumalan olemassaoloon perustuvat eettiset edellytykset, joiden varassa vapaa markkinatalous voi kukoistaa vääristymättä harvainvaltaiseksi valtiokapitalismiksi ja sosialismiksi.    

Koska kaikki valta on Jumalan ja ihminen on langennut olento, Calvin epäili kaikkea keskitettyä inhimillistä valtaa. Kirkko-opissaan Calvin korosti kirkon ja valtion erillisyyttä ja kirkollisen hallinnon edustuksellista ja kollegiaalista luonnetta. Kirkkoa ei tullut hallita piispallis-monarkistisesti eikä välittömän enemmistödemokratian pohjalta, vaan presbyteerisesti: valittujen maallikkovanhimpien ja viranhaltijoiden yhteisten edustuselinten kautta. Calvinin kirkkohallinnollinen ja poliittinen ihanne oli perustuslaillinen ja edustuksellinen tasavalta. Vastoin kansanomaista myyttiä Calvin ei suinkaan ollut minkäänlainen Geneven kaupungin eikä edes sen reformoidun kirkon yksinvaltias.  

Kalvinismi on ratkaisevasti vaikuttanut avoimen ja vapaan länsimaisen yhteiskunnan syntyyn luonnolliset sosiaaliset siteet, isänmaallisuuden ja luomisjärjestykset tunnustaen. Kuten Sveitsin, Hollannin, Englannin, Skotlannin ja Pohjois-Amerikan historialliset esimerkit osoittavat, järjestäytynyt tyrannian vastaisuus, laillisuusperiaate, vahva mutta hajautettu ja jäsenvaltioiden oikeudet takaavalla tavalla rajattu liittovaltiollinen hallinto klassisen eurooppalaisen tasavaltalaisuuden hengessä ovat olleet kalvinismin vaikutusta. Kalvinistinen yhteiskuntaoppi muotoili käsitykset vallanjaosta, punnuksista ja vastapunnuksista, läheisyysperiaatteesta ja kansanvallasta jo 200 vuotta ennen 1700-luvun ranskalaisia valistusfilosofeja ja totalitarismiin johtanutta Ranskan vuoden 1789 sekulaaris-ateistista jakobiinivallankumousta.

Suomen, muun Euroopan ja Pohjois-Amerikan kohtalonkysymys on nyt, millaisilla edellytyksillä länsimaisen kulttuurin saavutukset ja hengensivistys voidaan turvata. Suuntaudutaanko tulevaisuuteen haaveellisen ylimielisesti ihmisen luontaiseen hyvyyteen uskoen vai kokemusperäisiin tosiasioihin tukeutuen ja ihmisen syntiin langenneisuus tunnustaen?

Kysymys voidaan pelkistää tällaiseenkin muotoon: kumman Genevessä vaikuttaneen ranskalaisajattelijan aatemaailmaa tulisi pitää suuntaa-antavana, Karl Marxin (1818–1883) edeltäjän Jean-Jacques Rousseaun (1712–1778) vai Jean Calvinin, jonka yhteiskunnallinen ajattelu ennakoi konservatismin oppi-isänä tunnetun Edmund Burken (1729–1797) näkemyksiä? Vaihtoehdot ovat siis: totalitaariseen hirmuvaltaan lopulta johtava rousseaulais-marxilainen humanistis-ateistinen liberalismi ja sosialismi tai Jumalan lain mukaiseen vapauteen ja järjestykseen palaava kristillinen vanhaeurooppalainen konservatismi.

Edmund Burke ennakoi – profeetallisen oikeaan osuvasti – teoksessaan Reflections on the Revolution in France (Benguin Books 1986) vuonna 1790, että sekä keskitetty yksinvalta että välitön enemmistödemokratia johtavat laillisen vapauden menetykseen ja hirmuvaltaan. Näin on käynyt aina ja kaikkialla siellä, missä on haaveellisen kumouksellisesti uskottu ihmisen luontaiseen hyvyyteen ja omalakiseen järkiperäisyyteen ja joiden nojalla on ryhdytty vasemmistoradikaalin demokratian mukaisiin yhteiskunta- ja ihmiskokeisiin.

Sen sijaan oikeistokonservatiivinen tosiasioiden tunnustaminen on lähtenyt siitä, että langennen ihmisen todellisen vapauden ja kestävän yhteiskunnan perustan luovat kristillinen Jumala-usko sekä luonnollisen lain sitovuuden ja luomisjärjestysten hyväksyminen. Tämän lähtökohdan varaan länsimainen kulttuuri tyypilliseine instituutioineen pitkälti rakentuu. Mutta jos tämä lähtökohta hylätään ja pyritään korvaamaan jollakin radikaalilla uutuudella, on länsimaiselle kulttuurille julistettu samalla kuolemantuomio.

Koska kyse on ylipäätään länsimaiden hengellis-kulttuurillisesta elämästä ja kuolemasta, voidaan Suomenkin nykyiseen yhteiskunnalliseen ja etenkin hengellis-kirkolliseen murrostilanteeseen liittyen esittää perustava kysymys: tarvitaanko Suomessakin viimeistään nyt hengellisen ja kulttuurillisen elämän todellisena elvyttäjänä Jumalan Sanan mukaisesti reformoitua ja presbyteerisesti järjestäytynyttä kirkkoa? Kirkkoa, joka tunnustaa Kristuksen evankeliumia paitsi kirkko- ja jumalanpalvelusjärjestyksessään myös ja ennen kaikkea Jumalan Sanan korkeimpaan arvovaltaan perustuvassa liittoteologisessa uskonopissaan siten kuin se reformoiduissa tunnustuskirjoissa kuten Heidelbergin katekismuksessa, Belgialaisessa tunnustuksessa ja Westminsterin tunnustuksessa on ilmaistu?   

 
 
Tilaa uutiskirje!